En ole vielä koskaan kirjaillut päivän syömisiä tähän uuteen (tai siis sisällöltään muuttuneeseen) blogiin ja ajattelin nyt inspiraation iskiessä väsätä vähän ruokapäiväkirjaa! Tänään on ollut suht normaali päivä syömisten suhteen, tosin käväisin salilla kiskomassa tunnin lihaskunnot ja päälle vielä tunti spinningiä. Oli aika jäätävä nälkä kun pääsin kotiin.
Aamu: Pannuleipä kahdella kinkkusiivulla, parilla siivulla juustoa sekä kurkulla. Muutama viinirypäle, kahvia maidolla sekä ruisvoileipäkeksi.
Lounas: Pala pekoni-kasvis-munakasta sekä kanaa ja kasviksia. Vähän fetajuustoa ja kinkkua, pari persikkalohkoa, mandariinia, kurkkua ja paprikaa. Pieni Latte rasvattomaan maitpon (ai ai!) sekä suklaakonvehti (kaakaota 70%).
Salitreeni (rinta, selkä, vatsa) + spinning
Välipala: Päärynä, muutama viinirypäle ja kaksi kinkkusiivua.
Päivällinen: Broilerin rintafilee juustoraasteella, runsaasti parsakaalia ja loraus oliiviöljyä. Kahvia maidolla sekä ruisvoileipäkeksi.
Iltaa en ole vielä suunnitellut, luultavasti nassuun menee partis-rahka-sotkua puolukoilla ja siemeniä. Mutta se on vielä tässä vaiheessa iso ehkä. Toisaalta voisin vaikka hävittää loput juustoraasteet leipomalla mantelileipiä. Hmmm.
Nyt olisi vuorossa eilinen Saimin Enkeleiden jakso, jonka missasin historian lukemisen takia. Toivottavasti Nelosen nettiteevee on yhteistyöhaluinen. Loppuilta varmaan menee aika samoissa merkeissä kuin tuleva tunti eli leffoja ja Täydellisiä naisia vahtaillessa. On siinä tiistaita kerrakseen.
//Pakko vielä todeta että lisätkääpä kaveriksi
HeiaHeiaan, mikäli teillä on siellä profiili. Tahtoisin kyyläillä muidenkin liikkumisia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti